Raparperi

Raparperisatoa on onneksi saatavilla pitkin kesää, mutta ensimmäisissä raparperiherkuissa on aina tietty erityisyytensä ja alkavan kesän maku.

Raparperi on hyvä kaliumin lähde ja siitä saa myös esimerkiksi C-vitamiinia ja kuitua. Raparperin kirpeyden syypää, oksaalihappo, sitoo kuitenkin itseensä elimistöstä kalsiumia, jos sitä ei ole muuten saatavilla. Mikäli raparperi maistuu suurina annoksina, olisikin hyvä muistaa nauttia samalla jotain kalsiumpitoista ruokaa, kuten maitotuotetta tai muuta kalsiumpitoista riittävän kalsiumin saannin turvaamiseksi.

Maistuu makeana, toimii myös suolaisen kaverina

Raparperin maku korostuu inkivääristä, kanelista, kardemummasta tai tähtianiksesta. Kirpsakkaa makua voi pehmentää hunajalla, siirapilla tai sokerilla. Raparperi toimii erinomaisesti piirakassa, erilaisissa paistoksissa, hilloissa ja mehuissa, mutta myös suolaisten herkkujen kaverina.

Makeiden herkkujen lisäksi raparperista voi valmistaa vaikkapa kesäisten grilliruokien kylkeen chutneya. Mausteeksi sopivat esimerkiksi inkivääri ja chili. Raparperin hapokkuuden voi hyödyntää myös kalaruokien valmistuksessa. Raparperi kypsyttää graavattavaa tai cevichen tapaan tarjottavaa kalaa aivan kuten sitruuna.

Kaurainen raparperipaistos

(4 pientä annosta)

  • 150-200 g raparperia (2-3 vartta)
  • 2 tl kanelia
  • 2 rkl vaahterasiirappia (tai fariinisokeria)
  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl kookoshiutaleita
  • 75 g voita
  • 0,5 dl hunajaa tai sokeria
  • 1 tl kardemummaa
  • 1 tl vaniljasokeria

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Pese ja kuori raparperit ja pilko ne noin sentin pituisiksi palasiksi. Asettele raparperit uunivuokaan, Ripottele päälle kaneli ja lisää vaahterasiirappi tai fariinisokeri tasaisesti raparperipalojen päälle.

Sekoite muut aineet keskenään. Sulata voi kattilassa ja lisää voin joukkoon muut aineet. Levitä kauraseos raparperien päälle ja paista uunissa noin 15 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin ruskean sävyn.

Tarjoile ja nauti paistos oman maun mukaan esimerkiksi kermavaahdon, jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

Comments are closed.